maanantai 31. tammikuuta 2011

Pari hattua


Tänään tehtiin Ranin kanssa täsmäisku Itikseen työ- ja päiväkotipäivän päätteeksi. Hakusessa oli Stocmannilta keväthattu jonka bongasin tyylilyyli Lottiksen päästä joku aika sitten. Ja siellähän niitä oli sekä beigenä että vaaleanpunaisena. Aivan ihana, sanoisin!
Myös Mayoralin kevättä oli saapunut lisää. Keltainen t-paita oli niin raikas, että se oli pakko ottaa odottamaan kesää. Huomasin muuten myös pienen setin Desigualin vaatteita, niihin en ole ennen Stockalla törmännyt.

Jesper&Juniorista lähti matkaan -50% alella Reiman myssy alkukevääseen. Myös Itiksen J&J:ssä näytti olevan nyt Cupcakea ja myyjä kyselikin merkin laadusta käyttökokemuksia kun näki Ranilla talvihaalarin. Kertoi, myös että merkki tulee varmasti jatkossakin pysymään heidän valikoimissaan, sen verran hyvin oli kuulema kauppa käynyt. Hyvä hyvä, täytyypä alkaa kinuamaan jos saisivat myös sisävaatteet valikoimiin :)





Käytiin hakemassa paikallisesta Siwasta myös ensimmäinen Elloksen paketti, katsotaanpa jos sais huomenna ekan uuden lampun paikalleen :)



 


























 

 


 


 


perjantai 28. tammikuuta 2011

Gappia meillekin

Ananan ihanasta blogista nappasin tiedon, että Gap toimittaa vihdoin myös Suomeen! Ihanaa! Pieni tilaus piti laittaa monen muun blogistin lailla ja ilmeisesti pakettia saa myös odotella saapuvaksi tosi nopeaan! Tuoltahan sai myös -15% alea!
Kuva Gap

Tämän takin kuin näin niin se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ei tarvinnut miettiä, että onko tarpeen vai ei. Se on niin Ranin näköinen. Toivottavasti vaan koko osuu nappiin, otin koon 3 jotta varmasti mahtuisi hartioista mutta saattaa olla meidän neidille sitten liian pitkä. No, toivotaan parasta!
Lisäksi meille tulee nämä pari t-paitaa kesään.



Pitää yrittää saada näistä sovituskuvia kunhan kotevuvat. Mä olen vaan niin huono kuvaamaan eikä kamerassakaan ole kehumista, että kuvat on sitten mitä on...

Muutoin meillä sairastelu jatkuu. Rani on flunssassa ja pientä kuumetta myös. Toivottavasti huomenna olisi vointi kohdillaan, jotta päästäisiin pikaisesti pistäytymään työkaverin 50-kymppisiä juhlimassa. Aiemmin mainitsemani mangojuustokakut sain juhliin tehtyä. Ihan mielettömän hyvä ja helppo ohje löytyy täältä.




keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Dermoshop

Nämä täältä
Tuli taas tehtyä töissä yhteistilaus Dermoshoppiin. Onko joku muu näiden ystävä? Mä olen tilannut tuotteita tuolta jo useita vuosia ja kokeilemani tuoteskaala on aika laaja. Vain pari tuotetta on ollut epäsopivia, suurimpaan osaan olen erittäin tyytyväinen. Hinta-laatusuhde on erittäin hyvä. Lähes kaikki ihonhoitotuotteeni ovat tuolta, samoin suihkusaippuat ja käsisaippuat. Tuo lasten kylpyvaahtokin kuuluu suosikkeihin. Vaahtoaa mukavasti ja ihana mansikantuoksu!

Muuten on jotenkin pitänyt kiirettä. Päivät töissä ja kaikenlaista ohjelmaa ja hommaa iltaisin. Huomenna ohjelmassa viiden mangojuustokakun tekeminen työkaverin 50-vuotisjuhliin.
Nyt Top Chefin pariin!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pyrähdys Lindexillä ja kirpparit

Tänään tehtiin koko perheellä reissu kirppiksille ja Itäkeskukseen. Käytiin Vantaalla Villa Lyhdyssä ja Vekarakirppiksellä. Molemmista kirppiksistä olen kuullut paljon hyvää ja ilmeisesti myös tavara liikkuu molemmissa hyvin. Villa Lyhdyssä olin käynyt pari kertaa aiemmin, silloin vielä viereisessä liiketilassa. Porukkaa tuolla oli TOSI paljon ja kaikki pöydät taisi olla käytössä. Meille löytyi vain pari teletappia ja pallo. Jotenkin tuntui, että meidän koossa ei ole vaatetta tarjolla ja jos on niin kunto ei miellytä. Vekarassa oli myös porukkaa ja sieltä lähdettiin tyhjin käsin. Ystävän tulevalle pojalle bongasin kyllä Timberlandin uuden (laput kiinni) toppatakin 15e:lla!
Itikseen suunnattiin syömään ja etsimään uimapukua Ranille. Tehtiin siis täsmäiskut vain Stockalle ja Lindexiin. Lindexistä tarttui jotain mukaan.

Kevään uutuuksia oli saapunut ja niistä nämä ihanat sydänpaikka-leggarit ja raidallinen tunika, Ihanan raikas setti taitaa päästä heti huomenna tosi toimiin päiväkotiin. Uikkaria toivottavasti päästään myös testaamaan huomenissa.


Sain myös lisättyä huutonettiin pari kohdetta, loput taitaakin sitten mennä myyntiin sinne Villa Lyhtyyn tai Vekaraan.
Huutonetissä nyt mm nämä



Meillä oli ajatus mennä tänään uimahalliin mutta Ranin päikkärit venyivät sen verran, että ei viitsitty kiireessä lähteä. Koitetaan huomenna suoriutua töistä ja päiväkodista, kauppareissusta ja ruuasta sen verran nopeasti, että ehdittäis vielä illalla vesileikkeihin.

Loppuun vielä pari ulkoilukuvaa eiliseltä.



perjantai 21. tammikuuta 2011

Sairastupapäivitystä...

Joo, täällä ollaan vietetty kotipäiviä. Ranilla oli siis ihan pientä kuumetta parina päivänä ja eilen käytiin itkuisen yön jälkeen lääkärissä tarkistuttaan korvat. Neiti itse yöllä pyysi lääkettä ja kysyttäessä kertoi, että korvassa on pipi.  Aamulla kun kerroin, että mennään lääkäriin tarkistamaan korvat  niin neiti totesi, että "ja sitten mennään kauppaan ostamaan uudet korvat". Olin varma, että korvatulehdusta siis pukkaa. Lääkäri totesi korvat kuitenkin vain hieman punoittaviksi.
Tänään neiti on taas ollut kiukkuinen ja herkkis ja kysyttäessä kertoo, että korvassa on pipi.... Kuumetta ei kuitenkaan ole eikä muitakaan oireita. Katsellaan siis ja mennään tarvittaessa uudelleen lääkäriin. Itselleni otin täksi päiväksi lomapäivän kun ei oikein tiennyt onko lapsi päiväkotikunnossa vai ei. Onneksi on myös vapaa viikonloppu niin saa rauhassa sitten toipua. Toivottavasti maanantaina pääsis taas normiarki käyntiin.

No jotenkin pitää itseä viihdyttää ja shoppailu toimii aina :) Ellokselle lähti pieni tilaus.

Kuva:Ellos
Nämä Vertbaudetin housut oli vaan niin pakko saada :)  Osaako joku kertoa onko nämä millaista mitoitusta?
Ollaan asuttu tässä kodissa vajaa kaksi vuotta ja koko sen ajan olen kaivannut uusia kattolamppuja. Vain keittiön lamput ( nekään ei tosin enää miellytä) on vartavasten ostettu tähän kotiin, kaikki muut on hankittu aiempiin koteihin ja ovat siis vanhoja ja epäsopivia. Matkan varrella olen törmännyt useisiinkin ihaniin lamppuihin mutta aina jotenkin mietityttää, että sopiiko se meille ja siihen ja siihen huoneeseen. Lisäksi eteisessä meillä on ollut entisten asukkaiden vanha ja ihan kauhea spottivalo ja päätin, että kun viimeinen spotti paloi niin uuusia en osta vaan lamppu todellakin menee vaihtoon. Varmaan kuukausi ollaan oltu jo pimeässä eteisessä...

Noh, nyt otin ja tilasin Ellokselta myös pari lamppua ja toivon, että ne jotenkin soputuvat meille :)  Sattui olemaan vielä koodi jolla sai kalleimmasta tuotteesta -30%. Kunhan lamput saapuvat niin katsellaan miten ne sopii.

Kuva:Ellos
Tätä lamppua olen ihaillut jo pitkään ja nyt se tulee meille. Ajatuksena olohuone tai meidän makkari


Kuva:Ellos
Tässä simpukkalampussa viehättää jokin vaikka taitaa olla jo menneen talven lumia. Tämä eteiseen tai Ranin huoneeseen.








keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Sekalaista shopattua huonoina kuvina

Sundbabystä Phister&Philinan mekko ja Legon tunika ja leggarit. Kaikki on koko 92 mutta mekko on valtava. Menee korkeintaan ensi syksynä


Monsoonin ihanat samettipöksyt ja Mayoralin harmaat velour-housut ensi syksyyn. 

Eilen ehdin siis kuvat napata kun on vietetty Ranin kanssa sairaspäiviä. Olin eilen aamulla tälläytymässä työkuntoon kun puoli seitsemän maissa alkoi makkarista kuulua mahdoton pälätys. Neiti heräsi ja alkoi samantien isälleen selvittää todella tärkeänä asioita. Isäkin hämmentyi niin, että virkistyi hetkessä. Tavallisesti jatkavat molemmat unia vielä kun lähden. Kuuntelin jorinoita hetken hymy huulessa ja kunnes menin moikkaamaan ennen lähtöä. Makkarista paljastuikin ihan kuuma tyttönen. Ei kun soittamaan töihin ja päiväkotiin, että kotona pysytään.
Mitään muita oireita ei ole ollut kuin pientä kuumetta. Toivottavasti tämä ei enteile korvatulehdusta.

No onneksi saatiin se päiväkotikaveri viihdyttämään  eilistä päivää. Heitä ei meidän pikkukuume haitannut kun olivat itsekin flunssassa.
Ale-löytöjä ei tänä vuonna ole tehty kovastikaan. Jotenkin on tuntunut, että missään ei ole mitään. No jotakin kuitenkin.  Sundbabyn tilaus tehtiin yhdessä ystänä kanssa. Postikulut on Tanskasta tosi kovat, meillä 33e. Kolmet kengät ilmeisesti nosti hintaa aika kovasti.



Zarasta normihinnalla muutenkin edullinen paita ja H&M:ltä Minni-paita. Minni on meillä nyt kova sana, tosin se tahtoo olla tytön suussa mimmi :)



Bundgaardin ihanat hopeiset kengät vielä tähän tavlveen ja kevääseen Pompiista. Kultaiset sydänkengät kesään on Arauto Rapin ja tilattu Sundbabystä.


Jo useassa blogissa nähty ja meillekin ihan ehdoton hankinta Cupcaken setti kevääseen. Takki Sundbabystä ja housut Forumin Jesper&Juniorista.



Monsoonin mekko ja paita odottamaan. Mekko etenkin on todella iso, menee varmaan ens talvena mutta oli niin kiva että lähti mukaan. Nämä siis puoleen hintaan .





maanantai 17. tammikuuta 2011

Ajatus oli...

kuvata tänään jotain viimeisimpiä vaateostoksia tänään mutta nytpä huomaan, että osa kamoista on makkarin lipastossa laatikossa "käyttöä odottavat" ja tenava nukkuu. Empä siis lähde sinne kolistelemaan neitiä hereille. Kuvataan sittten joku toinen päivä.

Katoin sitten toisella silmällä sitä Wallanderia eilen ja eihän se ihan niin paha ollutkaan kuin epäilin. No siitä syystä tai ei niin yö menikin ihan plörinäksi. Olisin ollut ihan valmis nukkumaan eilen samaan aikaan Ranin kanssa mutta enpä mennyt kun em. ohjelma kiinnosti. No unethan hävis tietysti samalla hetkellä kun suljin tv:n ja ajatus 05.30 soivasta herätyskellosta karisti viimeisetkin unen rippeet. Oli kuuma, oli kylmä, oli kuorsaava mies ja heiluva lapsi. Yritin tunnin saada unen päästä kiinni ennen kuin siirryin sohvalle köllöttelemään. Ja sieltä heräsin :) Yllättävän virkkuna oon kuitenkin jaksanut päivän heilua.

Meillä on huomenna kiva päivä, tai oikeammin ilta. Ranin yksi päiväkotikaveri tulee äitinsä kanssa meille kyläilemään. Lapset viihtyvät ilmeisen hyvin keskenään päiväkodissa. Kiva, että saavat leikkiä keskenään vähän myös pk:n ulkopuolella. Jännää, miten nuo kaverit on niin tärkeitä jo noin pienille. Rani on tänään kovasti auttanut äitiä imuroimisessa ja kertoi myös millä tuolilla kaveri huomenna saa kahvipöydässä istua ja muistipeliä kuulemma sitten pelaavat.
Mä leivoin vieraille suolaisen piirakan ja makeeta löytyy pakkasesta valmiina. Tuli niin herkullisen näköinen piirakka, että tekis ihan vähän mieli maistaa. Laitoin siihen mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, punaista pestoa ja vihreitä oliíveja. 

Noista oliiveista tulikin mieleen... Rani ei ole tykännyt vihreistä oliiveista tähän asti. On aina todennut ne väkeviksi ja sylkenyt pois. No laitoin oliiveja tänään myös meidän päivällisruokaan eli tomaattijauhelihakastikkeeseen. Kolme ensimmäistä Rani sylki pois mutta sen jälkeen alkoi niitä napostelemaan oikein urakalla ja pyysi lisääkin. Ja äiti oli tyytyväinen

Oho, tulipa tästä vuodatus vaikka ei muka ollut mitään asiaa :)

Ja loppuun vielä iso JEE, mulla on jo 4 lukijaa :D

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Sunnuntai-iltaa!

No ei käyty Hop Lopissa! Neitonen tarvitsi tänään 2 tuntia päiväunen odotteluun ja luonnollisesti ne sitten vähän venähti.  Olisi tullut turhan hoppu jos ja mennyt myöhään niin päätettiin suosiolla jättää reissu seuraavaan kertaan. Käväistiin sitten vaan vähän pulkkailemassa samalla kun piti pistäytyä lähikaupassa. Olipa muuten kylmä viima ulkona! Ja luntakin näytti taas alkavan satamaan.

Meillä oli tänään ruokana Chicken tikka masalaa basmati-riisin kera. Meillä mies vastaa pääosin näistä etnisistä ruuista, mä keittelen sitten sitä pastaa :) Oli taas mukava ja huvittavakin huomata Ranin ennakkoluulottomuus erilaisia ruokia kohtaan. Rani söi ruuasta ensimäisenä kaikki isot sipulin palat, totesi vain että "hyvää sipulia".  Rani on maistanut myös raakaa sipulia, sen totesi väkeväksi. Mausteinen ruoka on siis neidin mieleen ja vahvat maut yleensäkin. Esim graavilohi ja aurajuusto ovat herkkuja. Näitä ei tietysti usein maistella runsaan suolan takia. 

Se olis huomenna sitten taas paluu arkeen vapaan viikonlopun jälkeen. Tänään kuitenkin vielä ohjelmassa Wallander ja väärillä jäljillä. Vähän epäilyttää brittiversio mutta saas nähdä. Luin tuon Väärillä jäljillä vasta kirjana ja se ainakin oli tosi hyvä.

Kuva joulukuulta, ensikosketus suksiin

Mukavaa illan jatkoa!

Reipas 2-vuotias

Meillä vietettiin Ranin 2-vuotissynttäreitä viikko sitten. Oikeastaan neiti sai nauttia kaksista juhlista kun ekat synttärit vietettiin maalla sukulaisten kesken  jo uuden vuoden aikoihin ja sitten kotona ne "varsinaiset" synttärit. No juhliminen sopii Ranille, on niin elementissään kun saa olla kaiken keskipisteenä :) Rani sai aivan ihania lahjoja ja ne ovat olleet mieleisiä. Lahjaksi tuli mm iso pehmo Barpababa, kirja, Hello Kitty suihkusaippuaa, rummut, pehmonalleja, vaatteita, muovailuvahaa, prinsessan tarvikkeita, muumisalkku jne.


Juhlamekko Monsoonin alesta

Maalla juhlittiin H&M:n mekossa ja Mc Babyn bolerossa

Meidän 2-vuotias on 84,5cm pitkä ja painoa on 12,9kg. Lyhyt ja leveä siis, kuten äitinsäkin :) Rani on luonteeltaan vilkas ja avoin, kova touhuamaan. Puhetta tulee koko ajan, kahdella kielellä. Toki Suomi on vahvempi kieli koska sitä toista kieltä puhutaan vain isän kanssa. Kaverit ovat tosi tärkeitä, niin päiväkotikavereiden kuin muiden kavereiden nimet vilahtelevat puheessa koko ajan.
Rani on vuorohoitopäiväkodissa, ollut jo 10kk:n iästä asti. Hoito on sujunut koko ajan hyvin. Onneksi hoitoaika on kuitenkin pääsääntöisesti päiväpainotteista, myöhäisiltoja Rani joutuu olemaan hoidossa n. kerran viikossa ja öitä ei koskaan.

Jaahas, sunnuntain ja koko perheen vapaapäivän kunniaksi taidamme suunnata iltapäivästä HopLoppiin. Siitä ehkä enemmän illalla.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Huutishommia

Sain tänään aikaiseksi näpytellä Ranin pieniä vaatteita ja kenkiä huutonettiin. Eihän se oo kova homma kunhan vaan saa aloitetuksi. Olen yleensä laittanut ns. parempana säilyneet ja arvokkaammat vaatteet huutonettiin ja loput sitten  perinteiselle kirppikselle. Viimeksi minulla oli ystäväni kanssa pöytä Vekarakirppiksellä ja ennen joulua olin myymässä Valtterissa.  Vekarakirppiksellä kauppa kävi hyvin ja myöhemmin keväällä pitääkin varata pöytä taas sieltä. Valtterissa menee mielestäni paremmin kaikki muu kuin vaate. Harmittavan harvoin sitä vaan itse ehtii kirppistelemään.


mm. tämä etsii uutta kotia



ja tämä




Tässä linkki kohteisiini
huutonet



P.S Ulkoasullisesti suklaasydän on ihan vaiheessa. Täytyy turvautua ammattilaisiin tässä lähipäivinä ja pyytää vähän henkilökohtaista opastusta :)

Uusi askel

No niin, nyt se askel omaan blogiin on sitten otettu. Reilu kaksi vuotta on tullut seurattua useita blogeja ihan päivittäin ja koko ajan on kytenyt ajatus myös omasta blogista. Ajauduin blogimaailmaan vähän kuin vahingossa. Raskaana ollessani päädyin Vauva-lehden blogisivustolle ja siitä se sitten lähti!

Blogien seuraaminen on ollut minulle mukavaa ajanvietettä, lukea asioista jotka ovat itsellekin tärkeitä ja kiinnostavia. Ne asiat ovat viimeaikoina enenevässä määrin olleet lapset, lastenvaatteet, äitiys ja normaaliin perhearkeen liittyvät asiat iloineen ja suruineen.

Siitä, miksi oma SUKLAASYDÄN muotoutuu, minulla ei ole vielä käsitystä. Sen näyttää sitten tulevaisuus. Riittääkö aika riittävän usein, opinko käyttämään näitä systeemejä ja käyttäytymään näissä piireissä oikealla tavalla :) Jonkinlainen sekasoppa tästä varmasti tulee!

Toivottavasti edes jokunen lukija löytyy, jos ei muuten niin pakotetaan sukulaiset :)