lauantai 19. helmikuuta 2011

tylsä lauantai

Koti on sekaisin kuin mikäkin kun äiti vaan makaa sohvalla. Rani on tehokkaasti siirtänyt oman huoneensa sisällön olohuoneen lattialle. Myös sohvatyynyt on lattialla kun neiti leikkii olevansa taas HopLopissa. Tuonne HopLoppiin on vissiin pian taas mentävä kun se Ranin puheissa niin tiiviisti vilahtelee ja hyppiminen ja pomppiminen on kova sana. Täällä siis sairastaa vaihteeksi äiti. Eilen aloitettiin työpäivän päätteeksi vatsataudilla ja kuumekin nousi. Tänään sitten lisäksi kurkkukipua ja nuhaa, päänsärkyä ja selkäsärkyä. Jälkimmäinen tosin ihan varmasti vaan makaamisen tuloksena. Miehellä vielä iltavuoro sopivasti :(  No kyllä tämä tästä.

Huutikseen sain lisättyä oikein yhden kohteen, reipas minä! Tämä verho siis etsii uutta kotia. Meillä on samainen verho olohuoneessa isommassa koossa.




Pari päivää sitten tuli vaihteeksi piipahdettua KappAhlilla osta 3 maksa 2 viestin takia. Perustrikoota päiväkotiin. Ihan pienesti tulee noista leggareista mieleen Molon ja LouieLouisin kousit. KappAhl on yllättäen noussut mun suosioon ketjukaupoista. Laatu on ollut hyvää ja alet mukavia. Tuntuu, että Lindexiltä ja H&M:ltä en löydä oikein enää mitään.



Loppukevennykseksi vielä neito korkkareissaan. Rani sai ihan vauvana tuliaiseksi Espanjasta Flamenco-kengät koossa 24. Kengät on olleet koristeena kaapin päällä ja yks ilta hän oli ne hakenut ja tuli kengät jalassa ostoskärryjä työntäen ja kertoi olevansa menossa "sitimalkettiin".  Hienosti neiti kengillä käveli vaikka remmit oli auki ja kokokin on vielä numeron kaksi iso. No hetken sai kengissään hienostella mutta nilkkavammojen pelossa äiti nosti ne takaisin kaapin päälle. Tosin Cruisen Suri taitaa ihan säännöllisesti tepastella pikku koroissa.


2 kommenttia:

  1. Hienot kengät Ranilla. Voisko Rani täyttää Citimalketista vähän meidänkin jääkaappia, kun täällä on niin laiska äiti ettei se edes jaksanut kauppaan saakka. Siivoamisesta puhumattakaan

    VastaaPoista
  2. Ihanat kengät! täälä testataan tätä kommentoimista. T:yks blondi

    VastaaPoista