lauantai 26. helmikuuta 2011

Etsintäkuulutus

Mä haluan meille tämän Ticketin rubber rainin meille koossa 86! Jos jollakulla on hyväkuntoinen käytetty tai uusi niin saa tarjota! Toki myös muista kuoseista ja väreistä kannattaa vinkata!

Kuva lainattu Huutonetistä.
Meillä oli kyseinen haalari tähtikuosilla viime keväänä ja syksynä ja oli kyllä ihan loistotuote. Kurahousuja ei käytetty kertaakaan! Harmikseni huomasin, että näitä ei näytä tänä keväänä tulevan ollenkaan Ticketin valikoimiin.

Ihan jo hävettää mutta täällä sairastellaan taas :(
Antibioottikuuri on meneillään niin keuhkoputken- kuin poskiontelontulehdukseenkin itselläni. Iltaisin on uni tullut aikaisin, töiden lisäksi ei ole paljoa tullut touhuttua.

Tällä viikolla myös ekaa  kertaa alkoi aamulla tuntua, että nyt tää pakkanen sais riittää. Tykkään talvesta mutta nyt sais alkaa kevät jo tulla! Tai ei ihan vielä, tuo rubber tarvitaan eka :)

Hyvää viikonlopun loppua!

tiistai 22. helmikuuta 2011

My little Home

Kun äiti tarvitsee piristystä niin mitä se tekee? Ostaa tietysti lapselle leluja. Mä taidan olla erityisen huono ostamaan nykyään itselleni mitään tai ottamaan itselleni aikaa kodin ulkopuolella. No sunnuntaina mä kuitenkin oikeen repäsin :) Lähdin käymään ystäväni  kanssa Vekarakirppiksellä ja kahvilla vieressä olevassa Kapusiinissa. Kirppikseltä en löytänyt mitään ( ja syykin selvisi, terkkuja vaan Hannalle ) joten päätin suunnata tutustumiskäynnille Viikin Prismaan. Ruoka-ostokset eivät tyydyttäneet shoppailuhimoani joten ajoin vielä itikseen ja suunnistin BR-leluihin. Tällainen uusi tuttavuus löysi tiensä meille. Myyjä kertoi, että sarja on BR:n omaa mallistoa (onko lelukaupalla mallisto?!) ja lanseerattu ennen joulua. Sarjaan kuului myös hauska "nukkekoti" jossa ei ollut seiniä. Nuket ovat ilmeisesti "taivuteltavia", paisti tämä meillä oleva vauvanukke. Hintakaan ei ollut paha, tämä pakkaus n. 13e.




Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

lauantai 19. helmikuuta 2011

tylsä lauantai

Koti on sekaisin kuin mikäkin kun äiti vaan makaa sohvalla. Rani on tehokkaasti siirtänyt oman huoneensa sisällön olohuoneen lattialle. Myös sohvatyynyt on lattialla kun neiti leikkii olevansa taas HopLopissa. Tuonne HopLoppiin on vissiin pian taas mentävä kun se Ranin puheissa niin tiiviisti vilahtelee ja hyppiminen ja pomppiminen on kova sana. Täällä siis sairastaa vaihteeksi äiti. Eilen aloitettiin työpäivän päätteeksi vatsataudilla ja kuumekin nousi. Tänään sitten lisäksi kurkkukipua ja nuhaa, päänsärkyä ja selkäsärkyä. Jälkimmäinen tosin ihan varmasti vaan makaamisen tuloksena. Miehellä vielä iltavuoro sopivasti :(  No kyllä tämä tästä.

Huutikseen sain lisättyä oikein yhden kohteen, reipas minä! Tämä verho siis etsii uutta kotia. Meillä on samainen verho olohuoneessa isommassa koossa.




Pari päivää sitten tuli vaihteeksi piipahdettua KappAhlilla osta 3 maksa 2 viestin takia. Perustrikoota päiväkotiin. Ihan pienesti tulee noista leggareista mieleen Molon ja LouieLouisin kousit. KappAhl on yllättäen noussut mun suosioon ketjukaupoista. Laatu on ollut hyvää ja alet mukavia. Tuntuu, että Lindexiltä ja H&M:ltä en löydä oikein enää mitään.



Loppukevennykseksi vielä neito korkkareissaan. Rani sai ihan vauvana tuliaiseksi Espanjasta Flamenco-kengät koossa 24. Kengät on olleet koristeena kaapin päällä ja yks ilta hän oli ne hakenut ja tuli kengät jalassa ostoskärryjä työntäen ja kertoi olevansa menossa "sitimalkettiin".  Hienosti neiti kengillä käveli vaikka remmit oli auki ja kokokin on vielä numeron kaksi iso. No hetken sai kengissään hienostella mutta nilkkavammojen pelossa äiti nosti ne takaisin kaapin päälle. Tosin Cruisen Suri taitaa ihan säännöllisesti tepastella pikku koroissa.


keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jorinaa

Meillä on ollut tänään suurien tunteiden päivä. Oma tahto ja uhma on päivän sana. Liekkö osuutta myös flunssalla ja risteilyn jälkeisellä väsymyksellä mutta raivareita on tänään tullut useampia ja äiti on ihan ihmeissään. Aamusta asti oli pientä kiukkua ilmassa ja suihkussa sitten räjähti. Ihan tavalliseen tapaan laskin Ranille vettä ammeeseen kylpyleikkejä varten ennen omaa suihkua. Jokin meni kuitenkin pieleen ja Ranin mielestä vesi oli väärää.  Olipas rentouttava suihku kun tyttö huusi ja raivosi vieressä kaikella tarmolla ja ei todellakaan mennyt kylpyyn.
No lähdettiin vieraiden kanssa itikseen syömään ja ostoksille. Karusellin ja hyppykiikkupaikan kohdalla stoppi ja täys huuto päälle. Ruokarauhan nimissä kierros karusellia ja hyppelyt ja vasta sitten syömään. Kyllä, annoin periksi.
No, kodinkoneliikkeen kohdalla potti räjähti sitten täysin. Neiti alkoi vaatimaan liikkeeseen sisälle, katsomaan PESUKONEITA!! No ei menty ja siitäkös riemu syntyi.  Meidän ekat täydelliset itkupotkuraivarit julkisella paikalla. Raivoa, huutoa, itkua, krokotiilinkyyneileitä maassa kieriskellen ja potkien ja huitoen. Ohikulkijat katsoi osa hymyillen ja selvästi äitiä säälien, osalla "ärsyttävä kakara ja huono äiti" ilme. Itsellä oli tuskanhiki päällä ja kaikki työ pysyä itse rauhallisena. Vihdoin kun sain neidin rauhoittumaan ja tulemaan syliin niin uus raivo siitä, että äiti ei osaa pitää sylissä ilman käsiä.
Eikä ne kiukut vielä tähän loppuneet mutta säästän teidät siltä :)



Jotain kivaakin kuitenkin. Uusi potkuauto on kova sana. Autolla on ajettu "sitimalketin palkkihalliin" jo monta kertaa ja haettu pensaa ja petlolia. Äidin meikkipussi oli myös jäänyt liian saataville...
Sovitettiin myös Ellokselta saapunutta T2H:n takkia ja onhan se valtava! Onneksi aikaa kasvaa on melkein vuosi.



Takissa ei ole valkoista länttiä vaan kuvaaja ei osaa käyttää kameraansa.
Takin kaveriksi tulee mustat Oxford-pökät jotka tilasin kimpassa kaverin kanssa -40% alella ticketin omasta nettiputiikista. Takin malli on siis Rasmine.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tukholma

Heissulivei ja myöhästyneet ystävänpäivät kaikille!
Me oltiin minimatkalla Tukholmassa :) Lähdin reissuun suurin elkein, näin itseni raahaamassa lukuisia kasseja täynnä ihania vaatteita Ranille, uusi laukku itselleni ja kivoja leluja ja sisutusjuttuja  ymym. No kuinka sitten kävikään... ei yhtään vaatetta eikä laukkua itselle....

No reissu oli kuitenkin onnistunut ja kesällä toivottavasti uusiksi. Tukholmassakin oli kylmä, -15 astetta ja kova viima. Jatkuva riisuminen ja pukeminen kauppojen välissä ei ollut oikein Ranin mieleen ja niimpä yleensä ostoksilla viihtyvä neiti olisi tällä  kertaa vain halunnut olla sylissä. Väsymystäkin taisi olla ilmassa, laivalla nukkuminen oli hieman huonoa ja syödäkkään ei oikein malttanut. Pallomeri ja liukumäki laivalla olivat erittäin POP!

Suunnattiin siis tunnelbanalla keskustaan ja ihan eka Åhlensille. Åhlensilta tarttui mukaan muutama postikortti ja muut jutut jätin muhimaan. Jatkettiin matkaa  ja poikettiin mm. PUB-tavarataloon josta löysin Egmontin seini-säästölippaan. Ihana! Tuolla olisi ollut ihania kodintavaroita ja sisustusjuttuja jos olisi ollut aikaa enemmän kierrellä. Pienen välipalatauon jälkeen jatkettiin Krabatiin josta mulle tuli ihan mieleen Ombrellino isommassa koossa :) Viimeiseksi suunnattiin NK-tavarataloon jonka lastenvaatepuoleen ajatuksissani oli satsanut paljon. Muttamutta, siellä ei ollut meille oikein mitään. Merkkeinä oli mm Burberry, Armani, Mexx, Esprit, Gant, Mini Rodini, Hilfiger, P o.P ja Vincent. Ei siis meidän tyyliä oikein. Meille mieluisia tanskalaismerkkejä en nähnyt missään. Kengät sentään löydettiin ensi kesään. Aivan ihanat ja mukavan tuntuiset vaaleanpunaiset Skeanien loaferit :) Lastentarvike-osasto oli  mielestäni ihana, kauniita tarvikkeita vauvoille. Leluosasto oli isin mieleen ja matkaan lähti potkuauto. Tarkoitus oli vielä lähtiessä käydä hakemassa muutama juttu Åhlensilta mutta neiti oli tuossa kohtaa niin väsynyt, että katsottiin paremmaksi suunnata takaisin laivalle. Tunnelbanaan kun päästiin niin neito nukahtikin isin syliin.
Laivalla taas pakolliset pallomeret ja ostokset, päivällinen ja tanssiesitykset.

Paita Boden

Paita Molo



torstai 10. helmikuuta 2011

Muffinssimekko

Mimon päällä tämä onkin jo nähty, ihan yhtä ihana myös Ranilla :)  Mekko on just niin söpö kuin odotinkin, materiaali oikein ohkasta trikoota. Tämä päällä me keinutaan sitten kesällä!




Mekko My Rocking Wardrobe
Päästiin helpolla oksennustaudin kanssa. Neiti on entisellään! Nyt pidetään peukut ja varpaat ristissä, ettei miehen kanssa sairastuta sillä sunnuntaina olisi suuntana Tukholma.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

kotia vailla

Tämä ja vähän muutakin olisi uutta kotia vailla täällä!


Tämän kummempaan en täältä sairastuvalta nyt pysty. Oksennustaudin vuoro.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Vilkkukengät

Voi voi. Oli vissiin hieman tylsä työpäivä ja voiko sitä piristää paremmin kuin nettishoppailulla?! Ellokselta tuli -40% alekoodi ja suuntasin sivuille Kavatit mielessä. No kavatit jäi hankkimatta kun oli koko loppu mutta mutta...
Mä en ole koskaan välittänyt "vilkkukengistä", paremminkin ajatellut että kumpa voisin vältää niiden hankkimista koskaan meille. Lapsen mielestä ne varmasti on tosi mageet. No nyt tuli kuitenkin vastaan vilkut jotka kelpaa äidillekin ja klik, ostoskoriin.
Kuva Ellos

No Puman tuotteisiin ei voi alekoodeja käyttää joten päätin alkaa viisaaksi ja varautua jo seuraavaan talveen. Ja Klik, ostoskoriin.

Kuva Ellos


Tästä Ticketin takista oli reilusti kokoja jäljellä sekä tästä punaisesta että lilasta mallista! Tästä siis se -40%!
Huomenna pitänee taas ihan vaan keskittyä niihin töihin, että voi taas jatkaa klikkailua :)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

SE takki

Oi oi, Gapin tilaus pääsi tänään perille :) Se takki mihin ihastuin ensi silmäyksellä, se on ihana. Koko osui nappiin, materiaali on mukavaa ja takissa on fleecevuori. Hieman pidemmän mallinen, menee siis mekkojenkin kanssa mukavasti. Kuvat eivät oikein tee oikeutta. Ihan meidän takki.



Myös T-paidat olivat laadukkaan tuntuisia ja koko osui niissäkin nappiin. Just sopivan reiluja kesää odottamaan.




Meidän lähileikkipuistossa oli tänään muistaakseni Lions Clubin järjestämä tapahtuma, johon Rani meni isänsä kanssa sillä aikaa kun äiti nautti aikuisseurasta kakkujen äärellä keskustassa. Olipa mukavaa, terkkuja vaan asianosaisille :) Rani oli nauttinut puistossa kovasti, hevosen kyytiin ei ollut halunnut mutta kiva oli ollut katsoa ja kotona oli heti etsitty oma hevonen leikkeihin. Hernekeitto oli maistunut isälle ja pulla ja mehu tytölle. Ongintaakin oli ollut ja sieltä muistoksi pallo ja heijastin. Ja piipaa-autossakin oli saanu käydä!




lauantai 5. helmikuuta 2011

LÖYTÖ


Perinteinen kauppareissu  Itiksen Prismaan sai tänään oikein mukavan käänteen. Sieltä löytyi nimittäin nämä mustat Tepsut meille ensi talveen koossa 24. Mukavaksi löydön teki tämä hintalappu :)


Nämä olivat ainoa pari. Punaisia oli näytti olevan 3 paria jäljellä. Prismassa näytti olevan lähes kaikki loput lasten talvijalkineet -70% alella. Valikoima ei tietysti ollut enää suuri mutta muutamia hajakokoja oli jäljellä esim. Eccolta.

Loppuun vielä kuva eteisen katosta jossa on vihdoin valot :)


Hyvää lauantai-iltaa kaikille, täällä se kuluu Putouksen ja kanatortillojen parissa!

perjantai 4. helmikuuta 2011

Tossut

Täällä on vietetty kotipäivää. Rani on kyllä jo aika lailla kunnossa, huomenna varmasti voidaan jo ulkoillakin kunnolla. Tänään käytiin vain pikaisesti viemässä yksi kirje postiin ja haettiin Siwasta Elloksen paketti. Toivottavasti huomenna saadaan olohuoneeseenkin uusi lamppu. Jee, sillä aika pimeessä on saatu jo pitkään olla. Ellokselta tuli myös aiemmin postaamani pallohousut. Ne on IHANAT mutta ihan valtavan isot. Koko olikin 94cm/3v ja malli vastaa ainakin kokoaan ellei ole reilumpaakin. Nyt mietin säästelenkö housut vuoden päähän vai naputtenko huutikseen. Palauttamaan en viitsi alkaa. Samalla reissulla saatiin meille vielä second handina Tohvelisankarin ihqut tossut :) Nämäkin ovat todella reilut eli päätyvät vielä jemmaan mutta sepä ei haittaa koska juuri otettiin päiväkotiin käyttöön Pom Pomin uudet tossut.


Monet ovat postanneet ihanista välikausivaatteista ja mitä ihanampia settejä onkin tullut vastaan. Yritän itsekin vähän käydä läpi mitä meiltä löytyy ja samalla miettiä, että mitä vielä puuttuu. Kenkiä, hattuja ja hanskoja ainakin. Kuvia meidän välikaudesta siis myöhemmin.

Tässä vielä onnellinen lakun syöjä


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ostoksia ja kuulumisia

Ekaksi mukavia asioita. Ellokselta tilaamistani lampuista toinen saapui ja saatiin olohuoneen kattoonkin asti. Lamppu on tosi kiva, miellyttää meidän silmää. Ainoa miinus on, että lamppu ei toimi kunnolla... Joo, välillä menee päälle ja toimii normaalisti. Välillä taas ei syty tai sammuu kesken. Kuka osais sanoa mistä kiikastaa? Epäilen, että saattaa olla vaan kosketushäiriö tms. Kunhan mies olisi kotona valoisana aikana niin täytyy tutkia asiaa paremmin. Nyt odotellaan sitten sitä toista lamppua ja muuta tilausta saapuvaksi. Sain hyödynnettyjä alennuskoodeja aika mukavasti. Tästä lampusta sain -30% alea ja itselle tilasin kevättakin -50% alella, ei paha.




Ranista lamppua mukavampi juttu oli laatikko missä lamppu tuli :)


Jotakin on taas tarttunut kaupoista mukaan. Eiliseltä kauppareissulta Cittariin tarttui mukaan bikinit tai paremminkin toppi ja alaosa kesän rantakelejä odottamaan. Hintaa oli huimat 5e. Rani tykkäsi biksuista niin, että iltapalakin piti syödä ne yllä.




KappAhlista taas löytyi ihanan värikästä perusvaatetta päiväkotiin. Kylläpä nää värit tuntuukin taas kivoilta! Hassua, miten tuo lapsi seuraa vanhempiensa tekoja. Rani alkoi heti asetella vaatteita lattialle ja etsiä kameraa :)




Sitten niihin ei-niin-mukaviin asioihin. Jep, meillä vietetään taas sairaspäiviä. Ranilla on korvatulehdus molemmissa korvissa. Vein tänään Ranin päiväkotiin ja tyttö oli itkuinen eikä olisi halunnut jäädä hoitoon vaikka yleensa aina jää mielellään. Yskää ja nuhaahan meillä on ollut ja sanoinkin hoitajalle, että jos näyttää että Rani ei jaksa olla hoidossa niin soittakaa. Tiedossa olisi ollu pitkä iltavuoro mikä on muutenkin rankka. No kolmen tunnin päästä tuli puhelu, että itkuisuus jatkuu ja Rani on sairaan oloinen vaikka kuumetta ei varsiaisesti olekaan. Sain onneksi  varattua samantien ajan läheiselle lasten lääkäriasemalle. Nyt sitten antibiootin ja Panadolin voimalla kohti terveempää huomista. Että tämmöstä.